
Vaeltajat ovat 18-25 -vuotiaita.
Vaeltajat toimivat lippukunnan erilaisissa johtajatehtävissä mahdollistaen lippukunnan toimintaa sekä osallistuvat aikuisten tapahtumiin. Johtajisto, johon kuuluvat kaikki ryhmänjohtajina toimivat, vaeltajat ja aikuiset, kokoontuu joka kuukauden viimeisenä päivänä.
Vaeltajien ja Aikuisten ikäkaudet muodostavat yhdessä Tähdistö-ryhmän, joka järjestää omia tapahtumia noin kerran kuukaudessa. Tapahtumat voivat olla esimerkiksi päiväretkiä, vaelluksia tai lajikokeiluja. Tähdistön perinnetapahtuma on Eksymä, jossa osallistujat viedään silmät sidottuina autolla tuntemattomaan paikkaan ja heidän pitää selviytyä annettuun kokoontumispisteeseen ilman elektronisia apuvälineitä, vain karttaa ja kompassia apuna käyttäen.
